Aloin pari päivää sitten lukemaan Erik Axl Sundin varistyttö-kirjaa. Aika hurjaa tekstiä. Se laittoi mut miettimään omasta hyväksikäytöstä kirjoittamista. Blogia miettiessäni päätin, että en tätä asiaa ottaisi esiin ollenkaan, mutta toisaalta se on niin iso osa mun elämää...valitettavasti.

Vähän faktoja: Olin noin 5-vuotias silloin kun minulla on ensimmäiset selvät muistikuvat hyväksikäytöstä. Olen kyllä varma, että tätä on tapahtunut aikaisemmin, noin 3 vuoden ikäisenä. Hyväksikäyttö oli fyysistä 5-10 ikävuoteen ja psyykkistä 10-16 ikävuoteen.Tekijä oli eräs sukulaismies. Olin hänen ja hänen vaimonsa luona paljon hoidossa ja muustakin syystä vietin siellä aikaa. En koskaan lapsena kertonut asiasta kenellekään, mutta oirehdin monella tavalla. Olin aggressiivinen, mulla oli oppimisvaikeuksia, pelkäsin monenlaisia asioita, ystävyyssuhteita oli hankala luoda, minulla oli usein kovaa päänsärkyä ja pahoinvointia. Vanhempani käyttivät minua perheneuvolassa, neurologisissa testeissä ja koulussa kävin kuraattorin luona. Asia oli aina tietoisuudessani, mutta kykenin työntämään sen todella syvälle piiloon. Jos minulta olisi suoraan kysytty onko jotain tällaista tapahtunut olisin varmasti vastannut ei. 

Asia alkoi painaa mieltäni murrosikäisenä. Olin todella vaikea tuolloin ja vanhempani saivat todella kärsiä käytökseni takia. Ajattelin tuolloin, että minun pitäisi kertoa asiasta, mutta en vielä silloin ollut valmis. Ajattelin kauhulla miten asia vaikuttaisi koko sukuun. En kuitenkaan koskaan pelännyt, että minua ei uskottaisi. Kävin tuohon aikaan nuorten psykiatrian poliklinikalla paniikkikohtauksien ja masennuksen takia. Olin käynyt siellä pari vuotta ennen kun uskalsin kertoa asiasta. Meillä oli jo aikaisemminkin ollut perhetapaamisia ja sovimme, että seuraavalla kerralla kerrotaan asiasta vanhemmilleni. Se oli kamalaa. Kamalaa nähdä omien vanhempien luhistuvan ja huomata, että he alkoivat heti tuntea syyllisyyttä siitä, että eivät olleet huomanneet asiaa tai pystyneet suojelemaan minua. He kuitenkin uskoivat minua täysin ja nyt koko ikäni kestäneille oireiluille oli selvä syy. Kyllähän vanhempani olivat tienneet,että kaikki ei ollut kunnossa ja kyllähän he puuttuivatkin asiaan. Sanoin heille monta kertaa, että he eivät olisi mitenkään pystyneet huomaamaan asiaa sillä salasin sen niin hyvin.

Samana iltana kun olin kertonut asiasta äitini soitti tekijälle, joka oli niin paniikissa, että tunnusti asian. Tämän jälkeen päätin, että haluan tehdä asiasta rikosilmoituksen. Kaikki tapahtumat laukaisivat niin pahan masennuksen, että jouduin menemään osastolle itsetuhoisuuden takia. Sieltä käsin hankin itselleni asianajajan ja tein rikosilmoituksen. Ilmoitusta tehdessäni ensimmäinen asia mitä poliisi minulle sanoi oli, että juttu on varmasti jo vanhentunut ja että jutusta tulee niin rankka, että parempi vaan yrittää hoitaa itsensä kuntoon. Olin päättänyt tehdä ilmoituksen ja niin se tehtiin. Reilun vuoden aikana oli muutama kuulustelu, jonka jälkee syyttäjä päätti, että oikeuteen mennään. 

Oikeudenkäynti oli kamalin asia tähänastisen elämäni aikana. Se kesti yhden päivän. En joutunut hyväksikäyttäjän kanssa samaan tilaan ollenkaan vaan kaikki meni äänityksen kautta. Isäni sai olla mukanani tukihenkilönä. Äitini oli todistajana, koska hyväksikäyttäjä oli puhelimessa tunnustanut tekonsa hänelle. Oman kuulusteluni jälkeen menin kotiin ja odotimme iltaan päätöstä. Illalla asianajaja soitti ja kertoi,että olimme voittaneet jutun. Tekijä oli saanut 4 vuoden tuomion ja oli lähtenyt suoraan salista istumaan. Ensikertalaisena hän ei tietenkään istunut kuin puolet, mutta minulle tärkeintä oli, että hän sai tuomion ja lehdessä kerrottiin nimen kanssa hänen olevan pedofiili.

Oikeudenkäynnin jälkeen pystyin täysillä alkaa keskittymään asian käsittelemiseen. Kävin monenlaisessa terapiassa ja muutaman kerran jouduin käydä osastohoidossa, mutta jossain vaiheessa huomasin, että pystyn elämään asian kanssa ja harvoin edes ajattelin asiaa. Koskaan se ei tietenkään unohdu, mutta opin elämään sen kanssa. Aina välillä asia aktivoituu mielessäni ja tulee uniini. Aina se muistuu mieleen kun uutisista lukee raiskauksista ja hyväksikäytöistä. 

Näin myöhennin uskon, että nämä nykyiset sairauteni johtuvat osittain tästä lapsuuden traumasta. Se on antanut jonkinlaisen sysäyksen sairastumiseen.

Eiköhän tässä nyt ollu pääpiirteittäin koko juttu. Kysymykset ja kommentointi on sallittua.